Kesätaukoni on hieman venähtänyt, aika on mennyt hulppeesti 1:1 kodin parissa. Jos jotain kiinostaa mitä olen touhuillut niin tuosta sivusta löytyy 1:1 blokini Mummu-Ruususen koti.

Oikeastaan mitään uutta ei nukkekoti rintamalla ole tapahtunut. Olen oikeasti ihan vältellyt kaikkia ihania nukkekoti blokejanne jotta saan nämä 1:1 jutut tehtyä. Nyt kun joulukalenteria tein alkoi kovasti poltteleen nukkiksen kimppuun, pakko olisi yli joulun venyttää ennekuin sen kimppuun hyökkään. Viellä olisi kesken eräisiä projekteja täällä oikeassa kodissani. Olen ollut pari kuukautta työttömänä ja silti aikaa ei ole tarpeeksi kaikelle mitä haluaisin tehdä.

Joulukalenterini on ensimmäinen ja olipa ihana ja pelottava projekti. Ihanaa oli suunnitella mitä kalenteriin laitan mutta pelottavaa oli ajatus että josko saan aikaiseksi 24 päivän pettymyksen. Nyt kuvia siirtäessäni huomasin että yhden päivän lahja on kokonaan kuvaamatta ja muutamalta päivältä puuttuu juttuja joita viellä lisäsin mukaan. No Sarin blokista varmaan löytyy sitten kuvia mitä oikesti olen laittanut kalenteriin.

Joulukalenteri parikseni sain Sarin Pähkinänkuoressa blokista. Sarin joulukalenteri saapu jo marraskuun eka viikolla. Mikä ihana läjä salaperäisiä pieniä paketteja (joita uteliaat pikku-ukot on tainnut hieman kurkkiakkin). Voi miten odotan pääseväni noita aukomaan, tiedättehän kuinka maltamaton olen.

2098475.jpg

Minä laitoin eilen kalenterin postiin, liekkö tänään mennyt perille. Varmaan vielläkin aukoisin paketteja ja laittaisin uusiksi jos olisi ollut pakko lähettää kalenteria. Varmaan jos aloittaisin aiemmin kalenterin teon se paisuisi ihan mahottomaksi kun aina tulee jotain uutta mieleen, mitä olisi pitänyt mukaan mihinkäkin viellä laittaa. Tälläinen läjä Sarille lopulta lähti:

2098474.jpg