Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
05.12.2008 - 22:28
Osallistuin Arjan blogissa haasteeseen, jossa annetaan hyvän kiertää. 
Sain Arjalta ihanan lahjan ja lupaan tehdä kolmelle ensimmäiselle jotain mukavaa pientä seuraavan vuoden aikana ja ehtona on että lahjan saanut jatkaa omassa blogissa eteenpäin lahjomista.
Arjalta sain kuvasa näkyvän krakelointi kuvioisen kannun, kaksi ihanaa sinistä (Arja tietää kuinka sininen ihminen olen=o) tyynyä ja ihastuttavan pikkuliinan.
(kuvan sohva kalusto ja pöytä on itse väsäämiäni ja ihana kaakeli uuni Hiisiharjusta aiemmin Kantolaan muuttanut)

Tässä siis oma haasteeni!

Kolme ensimmäistä kommentoinutta osallistuu haasteeseen, saa minulta lahjan kotiin vuoden kuluessa ja samalla sitoutuu jatkamaan tätä haastetta eteenpäin kolmelle. Muistathan jättää yhteystietosi (kirjoita sp. osoite siihen varattuun kenttään, se ei näy muille kuin minulle).

Kirjoittaja

43v Mummu-Ruususen enemmän tai vähemmän aktiivista nukkekoti harrastusta. Välillä saattaa mukaan eksyä muitakin värkkäilyjä.

Kiitos käynnistäsi, olisi kiva jo viitsisit jättää käynnistäsi muistoksi kommentin=o)

Sivut
Ostoslista

Lundby:

Stockholm kartano

kalusteita

valaisimia

takka

Småland alakerta

1:12

nukketalo

valaisimia

sähkötarvikkeita

ovia ja ikkunoita

Lidli kalusteita vm. 2007/vanhempia

Käviälaskuri 1o.1.2oo9 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Vierailijat